Naapuritalon eräästä ikkunasta heijastui Ilta-aurinko silmiini kuin Afrikan tähti - pelin eläväksi muuttunut timantti. 

 Elän, nyt, täydellisessä maailmassa. Olen. 

 Lenkillä outo lapinkoira nuoli kasvoni. Kotivarikselle tuhti sapuskasatsi. Puolisonsa kai pesässä. 

 Jep. Olkavarren murtuma onnenpotku. Ilman sitä en olisi tavannut sairaalaosaston vaivaisia. Köyhien vastentahtoinen, piikikäs hyvyys. Ilman kaatumista en olisi harjoitellut elämän kiitoradalla lentoonlähtöä. Hitaan kävelyn filosofia. 

 30 vuotta sitten Ratinassa harmaalokki talvehti. Siipirikko jäällä. Ruokinta nelisen kuukautta. Se opetteli lentämään, ja maaliskuun lopulla lajitoverit saapuivat. Se liittyi populaan. 

 Hyvä oloni pirstoutuneen useinkin. Maailma on taas epätäydellinen, koska itse olen sitä. Ajan arvoitus. Kuka minä olen?